Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa - rosabella

Arki odottaa aivan huomaamattomasti matkaajaa

rosabella — Tue, 20 Nov 2012 00:00:00 GMT

Olen ollut jo reilu pari viikkoa täällä Perthissä Australiassa ja alkukankeudet on voitettu. Ensimmäiset yöt sohvasurffasin ja hain kovasti töitä, kunnes päätin jättää syötit vesille ja etsiä sen sijaan asunnon. Kurinalainen työnhaku palkitsi ja sain viikon sisään saapumisestani Australiaan vakkaripaikan suositusta rantakahvilasta. Asuntoja oli tarjolla reilusti, joten valitsin omakseni kolmen makuuhuoneen talon omalla pihalla, jota jaan kahden muun nuoren kanssa ja se sijaitsee vain 10 minuutin pyöräilymatkan päässä biitsistä ja työpaikasta. Myöhemmin minulle soitettiin ja tarjottiin toistakin hyvää työpaikkaa (leipomokahvilasta) ja sain tyydytyksekseni kertoa heille että minulla on jo työpaikka. :)

Work and Holiday lähti käyntiin todella helposti,ja nyt parin viikon päästä saapumisesta tuntuu jo kun olisin ollut täällä pitkään. 10 kuukauden reissuilun jälkeen tuntuu omituiselta olla paikallaan, mutta kai tähän jossain määrin myös tottuu. Nyt kuviot ovat arkiset ja työvoittoiset, jotta saisin kerättyä nopeasti rahaa uusia seikkailuja varten!

Kiitos kaikille blogini lukijoille näinä menneinä 10 kuukautena matkalla Aasian halki! Kuoppaan tämän blogin tältä erää, mutta pysykää kuulolla, uusia matkoja on luvassa!

Indonesian yhteenveto

rosabella — Fri, 02 Nov 2012 00:00:00 GMT

Viimeinen yö ennen Australiaan lähtöä kului Kutalla, menin samaan bed&breakfastiin minne jätin matkalaukkuni. Kulutin päivän erilaisissa hoidoissa ja hieronnoissa ja shoppaillen vaatteita jotka ei näytä siltä, että niillä on reissattu ympäri maailmaa viimeisen vuoden ajan.

Australia oli tietenkin jo mielessä etualalla ja arkielämän pikku ongelmat, kuten työpaikan ja asunnon hankinta uudessa maassa ilman mitään kontakteja.

Vietin Indonesiassa yhteensä 59 päivää. Matkustin pohjoisesta Kalimantanista etelään, ja Javan saaren kautta Balille. Kaikki matkan maa- tai meriteitse.

Majoitus on Indonesiassa kohtuuhintaista, Balilla kalliimpaa, vietin noin kaksi viikkoa maksullisissa majoituksissa ja loput ajasta tein vapaaehtoistöitä ja CouchSurffasin. Ruoka on kohtuuhintaista, paikallisissa ruokapaikoissa ateria maksaa noin euron, pöytäliinaravintoloissa noin 3 Euroa.

Matkustin pääasiassa busseilla, bemoilla/kijangeilla (jaettu minibussi/taksi) ja laivoilla ympäri Indonesiaa.

Indonesian matkan kustannukset (matka-aika 59 päivää): Matkustus: 320e (josta viisumi 43 Euroa, sekä lentoliput Australiaan 97 Euroa). Yöpymiseen: 60 eur (2 viikkoa hostelli/guesthousemajoituksessa). Ruokaan ravintoloissa ja katukeittioissa, seka kaikkiin juomiin mukaanlukien alkoholit 330e. Huveihin, nähtävyyksiin, lahjoihin, tuliaisiin ja muuhun kului yhteensa 240e (sisältää uusia siistejä vaatteita työnhakua ja -tekoa varten Australiassa).

Kuorsauksen kaupungissa

rosabella — Thu, 01 Nov 2012 00:00:00 GMT

Pitkän päivän jälkeen heräsin seuraavana aamuna Sanurista hikisen kuumasta hostellihuoneesta, jossa laiska kattotuuletin pyöritti tunkkaista ilmaa. Onneksi heti ulos astuessa tervehti uima-allas, joka virkisti mukavasti matkalla väsynyttä ruumista.

Sanur, lempinimeltään Snore (=kuorsaus) on rauhallinen pikku kaupunki. Paljon hyviä ravintoloita, isoja rantahotelleja ja meribulevardi jossa matkamuistomyyjiä, kylmiä juomia ja hierontaa. Vietin päivän käpitellen kaupungilla ja asioita hoidellen, illalla lähdin hostelliporukan kanssa Uluwatun temppelille katsomaan auringonlaskua ja sen jälkeen Jimbaraniin rannalle katetuille pöydille syömään tuoreita mereneläviä. Siellä piti mennä itse tiskistä valitsemaan mitä ne kokkaa; olisin kyllä mielummin saanut sen melkosilmäkalan kypsinä fileinä lautaselle, kun osoittanut sitä kylmälaatikossa sen möllötellessä kavereidensa seassa.

Seuraavana päivänä vuokrattiin muutaman hostellikaverin kanssa auto ja kuski ja lähdettiin tutkimaan Ubudin maaseutua. Nähtiin kauniit riisiterassit, temppeleitä, apinametsä, kulta- ja hopeakorujen valmistusta, sekä paikallisten taiteilijoiden teoksia. Päivän päätteeksi pysähdyimme vielä Ubudin torille ostamaan matkamuistohärväkettä. Ostin kalastajahousut ja pari teepaitaa. Muuta trinkettiä en viitsi mukana kantaakaan, käyttötavaroita vain.

Niin pitkä on matka

rosabella — Mon, 29 Oct 2012 00:00:00 GMT

Paluumatka saarilta Balille shuttlebus yhteydellä oli paljon edellisessä tekstissä kuvattua rankempi. Kun tulin aamun valjetessa pikkupaatilla saarelta Bangsalin satamaan matkalippuani kysyi mies ja istutti minut kärryynsä ja sanoi vievänsä minut bussille. Istuin sen isompia ajattelematta kyytiin ja jolkoteltiin hevoskärryn kanssa bussiasemalle. Perillä mies kysyy rahaa, minä sanon että minulla on matkalippu. Mies väittää ettei kyyti kuulu hintaan ja pyytää riistosummaa. Minä yllätyn, ja raivostun miehelle, vaadin häntä antamaan matkalippuni takaisin ja lähden kävelemään pieneen lipunmyyntikojuun. Selitän kaikille paikallisille sekä matkailijoille siellä kuinka mies vei matkalippuni ja huijasi minut kyytiinsä, mutta ei auta. Hevoskärrymies seuraa perässä ja hän tarttuu käteeni ja sanoo vievänsä minut takaisin satamaan. Älä koske minuun, riuhtaisen itseni vapaaksi. Joudun lopulta maksamaan kuskille, en hänen pyytämäänsä riistohintaa, mutta reilusti ylihintaa joka tapauksessa.

Kyselen bussiani, mutta se ei kuulemma ole saapunut. Ja kun bussiasemalta ovat kaikki bussit jo lähteneet ja vain minä ja pari muuta yksinäistä reissaajaa ovat jäljellä, meidät tungetaan paikallisbussin Bemon kyytiin. Siellä on ahdasta, kuuma ja likaista ja olen helvetin pahalla tuulella. Puoli tuntia myöhemmin kun huristamme pitkin kapeita ja mutkaisia teitä täydellä kaasulla olen valmis oksentamaan koko auton täyteen. Tuntia myöhemmin vaihdamme hiukan mukavampaan minibussiin jolla ajamme satamaan.

Laivaa joutuu odottamaan kauan ja sen kyydissä alunperin 5 tunnin merimatka venyy venymistään, kun paluusatamassa on tilaa ankkuroitua vain yhdelle laivalle kerrallaan ja edellämme on jo jonoa. Vihdoin satamassa, ja minut tungetaan kymmenen muun kanssa minibussiin joka on likainen ja haisee märältä koiralta.

Tunnin- pari myöhemmin bussi jättää minut pyynnöistäni huolimatta myöhään illalla moottoritien varteen, kauas majapaikastani. Olen yhä niin hemmetin vihainen kaikesta että päätän kävellä, vaikka ihmiset joilta kysyin suuntaa sanoivat hostellini olevan kaukana ja kehottivat minut ottamaan taksin. Tuntia myöhemmin olen väsyneenä ja nälkäisenä hostellilla, reception on jo kiinni, ja vartija on karannut jonnekin tauollaan. Lähden syömään ja kun palaan takaisin vartija päästää minut huoneeseeni ja pääsen vihdoin nukkumaan.

Gilillä lomailemassa

rosabella — Sat, 27 Oct 2012 00:00:00 GMT

Jätin matkalaukkuni säilöön Kutan majataloon ja lähdin pelkän repun kanssa pariksi päiväksi Gilisaarille. Pari päivää muuttuikin sitten kuudeksi yöksi, kun saarilla olikin oikein mukavaa, mutta siitä lisää pian.

Ostin lipun shuttlebusyhteydelle. Ensin maasturin kyytiin joka kierteli pitkin kaupunkia keräämässä ihmisiä, ajettiin satamaan jossa ooteltiin laivaa tunti, sitten laivalla 5 tuntia kohti Lombokia, josta uuteen minibussiin jolla ajettiin Mataramiin. Siellä bussikuski käski kaikki ulos bussista ja yritti myydä lippuja, päiväretkiä ynnä muuta tunnin ajan kunnes saatiin bussin heikko(=liian kohtelias) lenkki eli japanilainen tyttökin sanomaan painokkaasti ei. Bussi jatkoi vielä reilun tunnin satamaan jossa odottelimme toista laivaa. Se oli pieni ja kapea purkki, joka ahdettiin täyteen ihmisiä ja tavaraa. Matkalla Gili Trawanganille oli merenkäyntiä ja olin varma että purkkimme heittää ympäri jossain vaiheessa, mutta pääsimme perille vain pärskeistä märkänä.

Kirjauduin etukäteen varaamaani sukellushostelliin, jonka dormissa tapasin kivoja ihmisiä joiden kanssa rentouduin saarella. Päivät kului snorklatessa, kävelyillä saaria tutkimassa, veneretkillä ja tietenkin ravintoloissa syöden hyvin. Indonesialainen ruoka yksitoikkoisuudessaan tulee jo korvista, joten nautin länsimaalaisesta ruokatarjonnasta.

Vihdoin Bali! Vihdoin sänkyyn nukkumaan

rosabella — Mon, 22 Oct 2012 00:00:00 GMT

Surabayasta lähdettyä kymmenen tunnin yöbussimatka myöhemmin saavuin Balin pääkaupungin Denpasarin laitamille. Keplottelin itseni sieltä minibussikyytiin, joka laskutti ulkomaalaiselta tuplahinnan enkä edes jaksanut jäädä vänkkäämään asiasta. Minibussilla saavuin kaupungin pohjoiseen bussiterminaaliin, josta toisella minibussilla eteläiseen terminaaliin, josta kolmannella bussilla Balin tunnetuimpaan rantakohteeseen Kutaan. Kaikki nämä bussiseikkailut tuplahintoineenkin maksoi yhteensä vajaa kaksi Euroa.

Minun ikivanha matkaopaskirjani näytti missä Kutan reppureissausalue sijaitsee. Kun kävelytin itseni paikalle, näkyi pelkkiä upeita villoja puutarhoineen ja bungaloweja. Alue oli muuttunut muutamassa vuodessa ja hätistänyt reppureissaajat kauemmas rannalta. Minulle tarjottiin yhtä ainoaa fiksun hintaista huonetta ja otin sen yöksi.

Kävin suihkussa, vein pyykit pesuun, kävin netissä, lähetin postikortteja. Viisi päivää putkeen reissattuani hämärissä olosuhteissa, kaikki nuo normaalit asiat tuntui oikein mukavilta. Kutan yöelämä ei juuri nyt kiinnostanut pätkän vertaa, olin umpiunessa puoli yhdeksältä illalla.

Laivan ainoa Bule osa 2

rosabella — Sun, 21 Oct 2012 00:00:00 GMT

Oli aika show tämän kanssa, mutta sain lopulta ostettua jatkolipun laivalta. Se kirjoitettiin käsin edelliseen matkalippuuni lippusivulle "Parepare-Surabaya 200000 Rupiah".

Saavuimme aamuyöstä Makassariin, jolloin minua tultiin ravistelemaan hereille. Hyteissä olisi kuulemma nyt tilaa kun iso osa ihmisiä jäi pois laivasta. Toistin heille jo aikaisemmin selittämäni, hytti on liian kallis. Vielä vähän myöhemmin miehistön jäsen tuli uudestaan herättämään; anna laukkusi meille säilytykseen ettei kukaan varasta niitä yöllä, ilmaiseksi. En todellakaan ollut laukunraahaustuulella aamuyöstä kun minut on juuri herätetty kahdesti. Olin liian väsynyt noustakseni tai edes vastatakseni, joten nostin silmäläpät takaisin silmille.

Vessana toimi aasialainen peruskyykky, mutta vessapaperin virkaa toimittavasta alapesuletkusta tuli niin pienellä paineella vettä ettei sillä oikein saanut suihkittua. Pari päivää torakkoiden seurassa nukkuneena suihkuun oli päästävä, joten kiipesin ahtaaseen pieneen suihkukoppiin joka haisi vahvasti virtsalta ja käänsin hanan täysille, jolloin katosta valui ohut katkeileva noro viileää vettä.

Minusta otettiin jatkuvalla syötöllä valokuvia, osa kysyi lupaa ja osa ei, suurinta osaa ihmisistä huvitti kaikki mahdollinen mitä tein. Jokaikinen halusi puhua minulle, halusi istua viereen ja koskea minua ja ottaa valokuvia. Olen melkoisen turtunut siihen, mutta laivalla ei päässyt minnekään pakoon tätä julkisuutta. Olin valokeilassa 24/7 kun halusin vain olla hetken omassa rauhassa.

Kolmas päivä merellä oli raskas; torakat ja muurahaiset ketutti, ihmiset ketutti, laivaruoka ketutti ja päivän ainoa hyvä hetki oli upea auringonlasku, vähintään siksi että se olisi tämän merimatkan viimeinen.

Neljännen päivän aamuna heräsin siihen että vihdoin oli maata näkyvissä, lopen uupuneena mutta en sentään täysin nitistettynä saavuin Surabayaan. Täältä on vielä yhden päivän matka Balille, jonne jatkan sen enempiä pysähtelemättä, nyt kun aika Indonesiassa alkaa käydä vähiin.

Laivan ainoa Bule

rosabella — Fri, 19 Oct 2012 00:00:00 GMT

Odottelin Balikpapanissa laivaa pienen ikuisuuden, sen piti lähteä iltakuudelta, mutta oli reilusti myöhässä. Odotustila oli katoksessa ulkona, likaisella lattialla istui sadoittain laivaan meneviä ihmisiä ja minä olin ainoa "Bule" (=valkoinen). Kyllästyin odottamaan ja nukahdin lopulta, heräsin puoli kolmelta yöllä kun ihmiset liikehtivät, pääsisimme vihdoin laivaan.

Kysyin nukkumapaikkaani ja minua palloteltiin edestakaisin, kerroksesta toiseen raahasin raskasta laukkuani. Kun minut lopulta ohjattiin ylimpään kerrokseen käytävälle, kaikki ohuet futonpatjat oli jo viety ja joutuisin nukkumaan suoraan likaiselle ja torakoita vilisevälle lattialle. Näytin siinä vaiheessa (kolmelta aamuyöllä, hikisenä ja likaisena jo kerran paskaiselle lattialle nukahtaneena) niin surkealta, että yksi mies antoi minulle oman futoninsa. Iskin pitkäkseni ja nukahdin heti.

Vuorokausi myöhemmin teimme ensimmäisen pysähdyksen Sulawesi'n Pareparessa. Minun oli tarkoitus jäädä tässä pois, mutta koska laiva kulki niin myöhässä aikataulusta että saavuimme keskellä yötä, olin niin näännyksissä etten jaksanut alkaa setvimään tietäni yöllä uudessa kaupungissa vaan päätin jäädä laivaan. Katselin kannelta kun laiva jatkoi matkaa ja kaupungin valot jäivät taakse. Siinä oli kaikki minkä näin Sulawesi'n saaresta.

Lähdön tunnelmaa

rosabella — Fri, 12 Oct 2012 00:00:00 GMT

Tänään tulee kuukausi täyteen täällä Balikpapanissa. En aikonut tosiaan viipyä näin kauaa, mutta löysin pitkästä aikaa maailmalta kodin jonne tunnuin kuuluvan. Oikeasti mukava ja merkityksellinen työpaikka, mukava kaupunki, ystäviä; minulla on täällä kaikki mitä tarvitsen, mutta on taas aika jatkaa matkaa.

Olen saanut melko vähän turistipuuhia aikaiseksi tämän kuukauden aikana. Olen nauttinut rauhallisesta, kävellyt puistossa, viettänyt aikaa uima-altaalla ja lukenut kirjoja. En ole jaksanut kiinnostua yhdestäkään moskeijasta tai museosta.

Vähän jo mietityttää miten sujuu paluu sorvin ääreen Australiassa. Edellisestä kokopäivätyöstä on aikaa. Mahdanko olla liian tottunut vapauteen? Mutta reissailen vielä tovin täällä Indonesiassa; seuraavaksi minua kutsuu Sulawesi.

Vapaaehtoistöissä koulussa

rosabella — Tue, 02 Oct 2012 00:00:00 GMT

Olen jo kolmatta viikkoa takaisin koulun penkillä, vapaaehtoistöissä kansainvälisessä koulussa Indonesian Balikpapanissa. Koulutyö on sujunut päiväkodilla rattoisasti, lapset opettelevat kirjaimia, numeroita ja englantia.

Me kaikki vapaaehtoiset asumme hienossa isossa asunnossa. Meillä on käytössämme uima-allas, kuntosali ja keilailuhalli. Minulla on oma iso huone ja seinän kokoinen ikkuna suoraan kauniiseen puutarhaan.

Mitä edellisessä tekstissä petasin että joudun vielä itsekin sairaalaan, niin näin kävi. Sain vatsatulehduksen ja ihotulehduskin uusi, joten hankkiuduin eilen klinikalle tarkastukseen. Kansainvälinen klinikka olikin ihan toista maata kuin se loukko missä hostini joutui sairastamaan, kaikki hohti uutuutta ja puhtautta ja järjestelmällisyyttä. Sain Australialaisen lääkärin joka totesi tautini ja määräsi antibiootit.

Minua pyydettiin vielä jäämään pidemmäksi aikaa töihin, tuntuu että työpanostani arvostetaan täällä paljon. Yhteisö on tiivis ja mukava. Taidan jäädä tänne vielä joksikin aikaa..

Sankarviitta harteillaan

rosabella — Wed, 12 Sep 2012 00:00:00 GMT

Bussiyhteys ei kulkenut etelään Tanjung Redepiin, joten otin Indonesialaisen kimppataksin "Kinjang"in ja päristelin farmariauton kyydissä kuskin sekä kolmen muun matkustajan kanssa pitkin kuoppaisia teitä. Kun pääsin perille ja hostini kysyi miten matka meni, minä valitin tien huonoa kuntoa. Hän katsoi minua vinosti hymyillen ja sanoi että pohjoiseen kulkee täältä hyvä tie, odotas kunhan jatkat matkaa etelään, se tie on kuoppainen.

Olin aika reissurähjäinen ja menin suihkuun kun hosti lähti vielä takaisin töihin. Hosti palasi illalla ja lähti näyttämään minulle kaupunkia. Illemmalla mentiin hänen työporukkansa kanssa kuuntelemaan livemusiikkia, ja tapasin hänen ystäviään. Minut yllätti näitten naisten suoruus, he vaikuttivat todella otetuilta siitä että minä matkustan yksin naisena ympäri maailmaa, ja keroitvat kuinka haluaisivat itsekin tehdä niin. He sanoivat että olen heidän sankarinsa! Täällä naiset ovat kuitenkin hyvin pitkälle miestensä armoilla, eikä heidän anneta kuljeskella vapaana kuten minä.

Eilen illalla karaokea laulaessa kerroin taas eräälle naiselle reissaavani yksin ja tämän silmät syttyivät; voi kun minäkin voisin. Mutta sitten hän selvästi alistui sanoen menevänsä pian naimisiin. Kaikki pöydän ympärillä nyökkäilivät ymmärtäväisesti, niinkuin unelmien olisikin tarkoitus tukahtua vihkivalan ääreen. En keikuttanut venettä kysymällä miksi nainen ei voisi matkustaa siitä huolimatta että on naimisissa. Tiedän paremmin. Vaikka joskus haluaisin kovasti teeskennellä tyhmää jotta pääsisin esittämään arkoja kysymyksiä. ;)

Sairaalamatkailua

rosabella — Mon, 10 Sep 2012 00:00:00 GMT

Pikaveneellä reissasin Tarakanin saarelta takas Borneon saarelle, Tanjung Seloriin, jossa uusi hostini jo odottelikin mua satamassa. Hän ajelutti minua kaupungilla autossa joka on ristitty Mr. Beaniksi. Ajoimme ulos kaupungista ja kiipesimme valkoiselle vuorelle, siellä laskeuduimme kännykän valon avulla vuoren sisällä olevaan pimeään luolaan jossa lepakot lentelivät.

Ravintolassa istuttiin syömässä paistettua riisiä kun telkkariin pärähti yhtäkkiä Kimin naama, ei ajamassa formulaa vaan mainostamassa shampoota! Kenties jotain hiuksia vaalentavaa, mikä on täällä aika hitti, mutta minusta vaikuttaa aika huijaukselta varsinkin kun Kimin pellavapää tuskin tarvitsee vaalentavaa shampoota. ;)

Hostini sai eilen aamulla sydämentykytyksiä ja joutui sairaalaan. Olen vieraillut siellä muutaman kerran siitä lähtien seuraamassa tilannetta. Aika ankeat oltavat siellä oli. Niin kutsuttu ykkösluokka, jossa huoneissa on uudet sängyt ja ilmastointi oli täynnä, joten hostini joutui kakkosluokkaan. Siellä tuuletus tapahtui pitämällä ikkunoita auki, ei sillä että siitä olisi juurikaan hyötyö kun ulkoilma on noin 35 asteen kieppeillä, lisäksi öisin huone oli täynnä itikoita. Petivaatteitakaan ei sairaalan puolesta löytynyt, lähdettiin hakemaan kotoa lakanat ja peitot potilaalle. Kun ei vaan tarvitsis itse joutua sairaalaan.

Itikkaongelmia Indonesiassa

rosabella — Fri, 07 Sep 2012 00:00:00 GMT

Saapumiseni Indonesiaan tapahtui kuin varkain meriteitse Borneon saaren itäpuolta pitkin. Satamassa minut piirittivät ystävälliset taksikuskit (siis hetkinen, mikä se sellainen edes on?) ja minun odottaessa kyytiä hostiltani poliisitkin tulivat kyselemään todella ystävällisesti jos minulla on jokin hätänä. Pisteet Indonesialle.

Hostini tuli moottoripyörän kanssa minua hakemaan ja ei muuta kun matkalaukut syliin ja paahdettiin kaupungin halki kohti uutta kotiani. Perillä meitä odotti hostini äiti, tämän veli ja veljen perhe, jotka kaikki asuvat kahden huoneen asunnossa matkapuhelinkaupan takaosassa. Minulle annettiin vessan takana oleva oma koppi, ikkunaton sementtibunkkeri joka näytti mielestäni vähän autotallilta.

Lattialla oli kuoppainen ohut patja, mutta muuten tila oli täynnä kaikenlaista rojua. Asuntoon ei tullut juoksevaa vettä, mutta vessassa oli pari tynnyrillistä kylmää vettä, josta hoidettiin keittiön vedentarve kuin myös vessan, suihkukin toimi tynnyristä käsin kuupan kanssa. Huonekaluja ei ole juuri ollenkaan ja koko huoneisto on kovin ankean ja likaisen oloinen.

Ei minua oikeastaan ankeat asunnot lannista, mutta joka paikassa lentelevät itikat kyllä. Talon muita asukkaita ne eivät pistäneet, mutta minua sitäkin enemmän. Suomalaisiin hyttysiin verrattuna Borneon itikat on toista maata; ne ovat äänettömiä, salamannopeita ja hyökkävät älykkäästi kohtiin jonne uhri ei näe tai yletä. Itikat puuduttaa pistokohdan, jottei pistoa tunne ennenkun on liian myöhäistä ja syylliset ovat jo kadonneet paikalta. Minulla on pistoja aivan joka puolella.

Hostini ajelutti minua ympäri moottoripyörällään Tarakanin kauniiseen mangrovemetsään, jossa näimme nenäapinoita, käveleviä kaloja ja värikkäitä rapuja. Illalla katseltiin rantaravintolassa auringonlaskua ja syötiin kilo juuri pyydettyjä simpukoita parilla eurolla.

Malesian yhteenveto

rosabella — Thu, 06 Sep 2012 00:00:00 GMT

Vietin Malesiassa yhteensä 49 päivää. Matkustin Länsi-Malesiassa pohjoisesta etelään ja takaisin maan keskiosaan, josta lensin Borneon saarelle Itä-Malesiaan, jossa matkustin pohjoisesta etelään.

Majoitus on Malesiassa kohtuuhintaista, vietin noin kolme viikkoa maksullisissa majoituksissa ja loput ajasta CouchSurffasin. Ruoka on kohtuuhintaista ja intialainen ruoka todella halpaa, vatsan saa täyteen parilla kymmenellä sentillä.

Matkustin pääasiassa busseilla ja minibusseilla ympäri Malesiaa, saarille matkustin laivoilla ja Borneoon (laivareitin puuttuessa) lensin.

Malesian matkan kustannukset (matka-aika 49 päivää): Matkustus: 250e (josta lentoliput 68 eur) . Yöpymiseen: 120 eur (noin 3 viikkoa guesthouseissa). Ruokaan ravintoloissa ja katukeittioissa, seka kaikkiin juomiin mukaanlukien alkoholit 315e. Huveihin, nähtävyyksiin, lahjoihin, tuliaisiin ja muuhun kului yhteensa 135e.

Monta viisumirautaa tulessa

rosabella — Tue, 28 Aug 2012 00:00:00 GMT

Reissailin minibusseilla Tawauhun ja kävin konsulaatissa jossa minulle myönnettiin 60 päivän turistiviisumi Indonesian ihmeiden tutkimiseen.

Nettilomakkeella haettava Australian work and holiday viisumi sai myös myönteisen päätöksen; minulle myönnettiin 12 kuukauden oleskelu- ja työlupa Australiaan. Tämä varmastikin auttaa matkani jatkon rahoittamisessa.

Vapaaehtoistöistä sain potkut saarella tapahtuneen ahdisteluepisodin jälkeen. Pomojeni mielestä on kaikkien kannalta parempi etten enää mene saarelle, ja antoivat minulle lähtöpassit. Ymmärrän tietysti heidän näkökulmansa asiaan, mutta minun vinkkelistäni tämä näyttää siltä että ensin minua ahdisteltiin ja sitten minua vielä rangaistaan siitä.

Mutta ei tätä tyttöä niin helpolla lannisteta. Hain kuitenkin uuteen vapaaehtoispaikkaan Indonesiaan, ja minut hyväksyttiin opettaja-apulaiseksi kansainväliseen kouluun Indonesian Balikpapanissa! Ylitän rajan ensi viikolla, ja aloitan koulussa sitä seuraavalla!

Saaren ensimmäinen valkoinen nainen

rosabella — Fri, 24 Aug 2012 00:00:00 GMT

Joskus on ihan mukavaakin tallata polkuja pitkin joita muutkin ovat kulkeneet, mutta jokaisen reissaajan unelmana on kuitenkin löytää paikka, jossa muut reissaajat eivät ole vielä käyneet. Kuten tämä pieni saari Sempornan edustalla, jonne ei ole turisti vielä jalallaan astunut.

Erikoisuuden tavoittelu ei minua kuitekaan saarelle johtanut, vaan vapaaehtoistyöni merikurkkujen kasvatuksessa. Bisnes on vielä alutekijöissään; parhaillaan rakennetaan merikurkuille aitauksia, ja mökkiä paalujen varaan meren keskelle, josta vartioida näitä limanuljaskoita päivin ja öin. Ällöttävän limaiset kurkut ovat yllättävän arvokkaita, sillä ne ovat suurta herkkua Kiinassa.

Sillä välin kun taloa rakennetaan, pomoni asustavat saarten asukkaiden huomassa. Minä pääsin saarelle mukaan töiden varjolla, joista ei sitten tullutkaan mitään kun saarelaistyövoima ei vaivautunut paikalle. Vietin sen sijaan rentoa aikaa uiden turkoosissa vedessä ja lukien kirjaa terassilla veden varaan rakennetulla talolla.

Saari ei tosiaan ole turismin pilaama, itse asiassa siellä ei käy yhtään turistia. Mutta tilanne on muuttumassa, sillä suunnitelmat mökkien rakentamiseksi turisteille on jo käynnissä. Saarelaisten asenteet tulee vielä muuttumaan nopeasti, nyt olin heille eksoottinen lemmikki josta jokainen halusi osansa; tuijottaa, jutella minulle ja koskea minuun. Naapurin poika jopa tarrasi kiinni rintaani kun päivätorkuin terassilla.

Tästä tilanteesta tulikin sittemmin iso tapaus, kun poika pistettiin koville ja kylän päällikkö uhkasi karkottaa tämän saarelta. Hetkessä jouduin ikävään välikäteen, varsinkin kun saarelle pitäisi mennä töiden vuoksi vielä monta kertaa.

Vapaaehtoisen elämää

rosabella — Mon, 20 Aug 2012 00:00:00 GMT

Olisin ehkä jättänyt edellisessä kohteessa rentoilun vähemmälle, jos olisin tiennyt kuinka rentoa vapaaehtoistyöpaikallani on. :)

Saavuin 6 tunnin bussimatkan jälkeen Sempornaan, kasvavaan satamakaupunkiin meren rannalla, josta on yhteys monille saarille lähistöllä. Saaret ovat turismin ja kalastuksen takia merkittävä työllistäjä alueella. Meri saarien edustalla kuhisee elämää ja onkin yksi kaakkois-Aasian kaikista upeimpia sukellus- snorklauskohteita.

Työnantajani kasvattavat merikurkkuja saaren edustalla, ja meidän on ollut tarkoitus lähteä jo pariin otteeseen, mutta matka on lykkääntynyt eri syistä. Toivottavasti ennen viikon loppua pääsen kokeilemaan saarelaiselämää.

Tällä erää asustan Sempornassa, aika tavallisessa kaksikerroksisessa talossa kaikilla mukavuuksilla. Oma huone on aika luksusta pitkästä aikaa, ja keittiössäkin saan kokkailla ruokaa, mikä on todella mukavaa 8 kuukauden ravintolamuonien jälkeen!

Merellistä rentoilua

rosabella — Thu, 16 Aug 2012 00:00:00 GMT

Sandakania varten minulla ei ollut sen suurempia suunnitelmia, aioin vain katkaista pitkän bussimatkan kahteen etappiin, ja käväistä tässä merellisessä kaupungissä Borneon itäreunalla.

Sandakaniin saavuttuani tajusin ettei jatkoyhteyttä bussiin noin vain löytykään muslimien vuoden suurimman juhlan Hari Rayan alla. Koteihinsa palaavat ihmiset olivat täyttäneet bussivuorot pariksi päiväksi, joten jäin tappamaan aikaa Sandakaniin.

Kaupungista järjestetään muutamia mukavia parin päivän reissuja lähiympäristöön; saarille katsomaan kilpikonnien kuoriutumista ja joukkovaellusta mereen, sekä jokiristeilylle katsomaan apinoita, elefantteja ynnä muuta villielämää. Retki kilpikonnasaarelle oli hiton tyyris, luonnonsuojelukohteena ja koska kävijöiden määrää on rajoitettu. Kahden päivän jokiristeily oli myös aika hintavaa huvia.

Päätin sitten kävellä pari päivää ympäri kaupunkia ja syödä meren antimia sataman ravintoloissa. Ennen vapaaehtoistöiden alkua kannattaa rentoutua kun vielä voi.

Brunein yhteenveto

rosabella — Mon, 13 Aug 2012 00:00:00 GMT

Vietin Bruneissa yhteensä 5 päivää. Vietin ison osan ajasta pääkaupungissa ja sen lähistöllä.

Majoitus on Bruneissa Kallista, onneksi ei tarvinnu välittää siitä sillä CouchSurffasin koko reissun. Ruoka on kalliimpaa kuin muualla Kaakkois-Aasiassa.

Matkustin pääasiassa hostini kyydillä ympäri Bruneita. Lisäksi teimme veneretken apinoita katsomaan.

Brunein matkan kustannukset (matka-aika 5 päivää): Matkustus: 10e . Yopymiseen: 0 eur (CouchSurffasin). Ruokaan ravintoloissa ja katukeittioissa, seka kaikkiin juomiin mukaanlukien alkoholit 30e. Huveihin, nähtävyyksiin, lahjoihin, tuliaisiin ja muuhun kului yhteensa 20e.

Sulttaanikunnassa vieraisilla

rosabella — Fri, 10 Aug 2012 00:00:00 GMT

Borneon saarella sijaitseva Brunei on Kaakkois-Aasian rikkain maa. Ökyilystään, mutta myös anteliaisuudestaan tunnettu sulttaani elää palatsissa, joka on pinta-alaltaan koko Vatikaania suurempi. Verotuloilla hän ei hulppeaa asuntoaan kustanna; sillä koko sulttaanikunta on täysin verovapaata aluetta, vaan meren pohjasta pumpattavalla öljyllä.

Minä reissasin couchsurfing hostini kanssa pikaveneellä jokea pitkin katsomaan nenäapinoita (eng. proboscis monkey), joista lauman johtajauroksen tunnistaa suurimmasta nenästä. Samalla matkalla reissasimme myös veden päälle rakennettuun kylään, jossa ihmiset elelevät perinteisesti ja osa ilman sähköä, vaikkakin aivan Bandarin kaupungin kupeessa.

Eräs sulttaanin villityksistä oli rakentaa maailman suurin elämyspuisto. Nykyään puisto on pääosin suljettu ja laitteet hiljalleen ruostumassa, mutta edelleen se on aikamoinen näky muistuttamassa suurista unelmista. Puistoa reunustavaan aitaan on koristeeksi laitettu täydestä hopeasta tehtyjä hevosenpäitä, niitä on yhteensä tuhansia. Jotain maan rikkauksista kertoo sekin, että vain muutamia näistä hevosista on nikkaroitu irti rikastumisen toivossa, useimmat niistä odottavat yhä paikallaan sulttaanin paluuta.